Harkitsetko yliopistoon pyrkimistä lukion jälkeen?
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa voit tutustua sinua kiinnostavaan oppiaineeseen jo lukioaikana. Opinnot järjestetään Oulussa ilta- ja viikonloppuopetuksena.
Lukiolainen, Ylety yliopistoon
-
Oulun Lyseon lukion ja Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukion oppilaat voivat osallistua haluamiinsa opintoihin (2-5 opintopistettä) lukukaudella 2011-2012. Opinnot ovat kesäyliopiston järjestämiä avoimia yliopisto-opintoja.
- Toiminnan tarkoituksena on järjestään lukiolaisille mahdollisuus tutustua valitsemaansa oppiaineeseen jo ennen yliopistoon pyrkimistä.
Opetus järjestetään
ilta-aikaan ja lauantaisin. Yhden jakson (5 op) suorittaminen sisältää yleensä lähiopetusta 2-4 kertaa sekä tenttiin osallistumisen tai opintotehtävän itsenäisen tekemisen.
Opintojen vastaavuus
Opintojen laajuutta kuvataan opintopisteillä. Yksi opintopiste (1 op) vastaa noin 27 tunnin työmäärää (lähiopetus + itsenäinen työskentely). Yhden opintopisteen suorittaminen yliopistotasoisissa opinnoissa vastaa ½ lukion kurssia, 2 op vastaa yhtä lukion kurssia jne.
Suurin osa suoritetuista kursseista luetaan hyväksi aloittaessasi opiskelun yliopistossa tai korkeakoulussa.
Lukukaudella 2011-2012 valittavat oppiaineet:
Yliopistotasoisia opintoja opiskelleiden
lukiolaisten palautetta:
"
Opinnot olivat lukioikäiselle sopivia."
"Opinnot eivät olleet ihan helpoimmasta päästä, mutta eivät kuitenkaan liian vaikeita."
"Liikuntalääketieteen opinnoista on hyötyä terveystiedon ylioppilaskirjoituksissa."
"Aion vilpittömästi suositella avoimia yliopisto-opintoja myös muille."
"Enää ei tarvitse jännittää yliopistoon menoa, kun tietää, että opintojen suorittaminen on mahdollista."
"Kannattaa lukiovaiheessa kokeilla jotain ainetta, ettei sitten lähde opiskelemaan sellaista ainetta, mikä ei itselle sovikaan."
Opintojen alkuinfo
Jokaisen opintokokonaisuuteen liittyy alkuinfotilaisuus, johon myös yksittäisten kurssien/jaksojen suorittajat kutsutaan mukaan. Infotilaisuudessa saat tietoa oppiaineesta laajemminkin sekä kesäyliopiston käytänteistä opintojen suorittamisen, tenttimisen yms. suhteen. Myös Optima-verkkoalustan toimintaa ja käyttöä esitellään alkuinfossa.
Kurssikutsu ja Optima
Ennen varsinaisen kurssin alkua opiskelijoille lähetetään kurssikutsu, jossa kerrotaan tarkemmat tiedot mm. kurssin järjestämispaikasta. Kesäyliopisto käyttää opiskelijoiden info- ja toimintaympäristönä Optima-verkkoalustaa, johon myös lukiolaiset saavat ryhmätunnuksen. Pääsääntöisesti kaikki informaatio oppiainekohtaisen alkuinfon jälkeen (esim. aikataulumuutokset) ilmoitetaan Optimassa.
Kurssimaksu
15 €. Maksun voi suorittaa ilmoittautumisen yhteydessä kesäyliopiston toimistoon (Kauppurienkatu 8 B II krs).
Ilmoittautuminen
Opintoihin ilmoittaudutaan täyttämällä ilmoittautumislomake. Lomakkeita saat koulusi opinto-ohjaajilta, tulostamalla kesäyliopiston nettisivuilta tai kesäyliopiston toimistolta
Kauppurienkatu 8 B (II krs)
.
Huomioi viimeiset ilmoittautumispäivät (syksyn aineet
9.9.2011
ja kevään aineet
9.1.2012
) ja palauta ilmoittautumislomake koulusi opinto-ohjaajalle tai kesäyliopiston toimistoon.
Kysy lisää!
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto
Puh. 08 321 4073 tai 321 4075,
kesayo@pohjois-pohjanmaa.fi