Sibelius 7 -nuotinkirjoituskurssi  

Aika    Pe–la 12.–13.10.2012 
pe klo 14.00–20.00, la klo 8.30–13.30
Paikka    Oulu, paikka ilmoitetaan tarkemmin kutsussa
Kohderyhmä    Musiikkia opettavat opettajat kaikilta kouluasteilta, orkesterien johtajat, kanttorit, säveltäjät ja muut asiasta kiinnostuneet. Kurssiin voi osallistua vähäisilläkin tietokoneen käyttötaidoilla. Koulutuksessa on rajoitettu osallistujamäärä.
Kouluttaja    Musiikkiteknologian lehtori Matti Ruippo
Sisältö    Selkeä nuotinkirjoitus on helppolukuista, mutta sellaisen kirjoittaminen on tietokoneohjelmalle todellinen haaste. Sibelius 7 on hyvin suosittu ohjelma nuottien kirjoittamiseen eikä suotta. Ohjelman ominaisuuksien avulla saa vähällä vaivalla painokelpoisia nuottisivuja. Kurssi perehdyttää Sibelius-nuotinkirjoitusohjelman perusteisiin. Tavoitteena on hankkia taidot, joiden avulla voi suoriutua arkisista nuotinkirjoitustehtävistä. Kurssilla opetellaan mm. tekemään laulu sointumerkkisäestyksineen, kuoronuotti ja soitinyhtyeen partituuri stemmoineen. Lisäksi tutustutaan ohjelman sisältämiin moniin pikku apulaisiin, joilla nuotintekoa nopeutetaan huomattavasti.
Hinta    170 €  sisältäen luentomateriaalin ja kahvit
Ilmoittautuminen    26.9. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan, puh. 08 321 4073, 321 4075, kesayo(at)pohjois-pohjanmaa.fi tai alla olevasta ilmoittautumispainikkeesta

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta peritään puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan, peritään koko koulutuksen hinta.

Huom! Koulutus järjestetään 4.5.5.2012 myös kesäyliopiston Raahen toimipaikassa, ilmoittautumiset 044 021 0122 tai kesayo(at)raahe.fi
  

Tulostettava esite (pdf)