 |
 |
 |
Esi- ja alkuopetus 25 op
|
| Aika |
|
19.-20.8.2011 -
kesäkuu 2012 Opetusajat yleensä
pe klo 15.30-19.00 ja la klo 8.15-15.30. Lähiopetus
järjestetään kerran kuussa. Opetusajat tarkentuvat
jaksokohtaisesti myöhemmin. |
| Paikka |
|
Oulu, ilmoitetaan tarkemmin kutsukirjeessä. |
| Järjestäjät |
|
Pohjois-Pohjanmaan
kesäyliopisto ja Kokkolan yliopistokeskus Chydenius |
| Kohderyhmä |
|
Ensisijaisesti
luokanopettajat, lastentarhanopettajat, erityisopettajat,
sosiaali-kasvattajat, varhaiskasvatukseen suuntautuneet
sosionomit, kasvatusalan kouluttajat tai kasvatustieteen
aineopinnot suorittaneet. Koulutuksen järjestäjä valitsee
osallistujat. |
| Tavoitteet |
|
Opintojaksolla
perehdytään esi- ja alkuopetusikäisen lapsen kehityksen
piirteisiin ja oppimisedellytyksiin, oppimisvalmiuksien ja
työskentelytaitojen arviointiin ja ohjaamiseen sekä kehityksen
ongelmien tunnistamiseen (esim. kielelliset viiveet,
tarkkaavaisuuden ja käyttäytymisen sekä matemaattisen
kehityksen ongelmat).
Esi- ja alkuopetuksen kasvatuksellisten ja opetuksellisten
lähtökohtien tarkastelua syvennetään lapsilähtöisen
pedagogiikan ja opetussuunnitelmallisen eheyttämisen
näkökulmasta, hahmotetaan moniammatillisen yhteistyön
yhteyksiä ja syvennetään omia valmiuksia kohdata vanhempia.
Eri tieto- ja taitoalueiden sisältöjä lähestytään lapsen
tutkivan mielen, kokonaisvaltaisen persoonallisuuden kasvun ja
oppimaan ohjaamisen näkökulmasta. |
| Toimintamuodot |
|
Monimuotoisia
opiskelutapoja soveltamalla ja aktivoivan opetuksen malleja
kehittämällä tuetaan kokonaisvaltaisia oppimisprosesseja.
Lähiopetuksen tyypillisiä opetusmuotoja ovat
yhteistoiminnallinen pienryhmätyöskentely, johdantoluennot,
ryhmätyöskentely, ryhmä/yksilöohjaus, erilaiset projektit jne.
Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus soveltaa joitakin annettuja
oppimistehtäviä esi- ja tai alkuopetuksessa. |
| Sisältö |
|
Opetus järjestetään
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan hyväksymän
Kokkolan luokanopettajien aikuiskoulutuksen opetussuunnitelman mukaisesti.
LAPSEN KASVUN JA KEHITYKSEN TUKEMINEN 7 op
- Esi- ja alkuopetusikäisen kehitys ja oppiminen
- Oppimisvalmiuksien ja työskentelytaitojen arviointi
- Oppimisen ja kasvun ongelmia
ESI- JA ALKUOPETUKSEN PEDAGOGINEN PERUSTA 11op
- Pedagogiset ja didaktiset perusteet
- Didaktiset perusteet
- Kasvatuskumppanuus ja vanhempien kohtaaminen
- Taito- ja taidesisällöt:
Musiikki
Liikunta
Kuvataiteen ja käsityön eheyttävä jakso
ESI- JA ALKUOPETUKSEN TIETO- JA TAITOSISÄLTÖJEN OHJAAMINEN 7 op
- Filosofiaa lapsille - ajattelutaitojen
kehittäminen
- Lukemisen ja kirjoittamisen oppimisprosessi
- Matemaattinen ajattelu ja matemaattiset taidot
- Luontoon ja ympäristöön orientoiva kasvatus
- Uskonto ja eettinen kasvatus
|
Hinta
|
|
2300 €, laskutetaan
erissä |
| Ilmoittautuminen |
|
20.5.2011 mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun
toimipaikkaan. Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta osallistumisen perumisesta peritään puolet koulutuksen hinnasta. Mikäli peruutusta ei tehdä lainkaan, peritään koko koulutuksen
hinta |
| Lisätietoja |
|
yliopistonopettaja
Marjaana Leivo, marjaana.leivo@chydenius.fi, (06)
8294 237
koulutussuunnittelija
Annukka Oksman-Hiukka, annukka.oksman-hiukka@pohjois-pohjanmaa.fi,
(08)321 4086 |
 |
| |
|
|
|
| |
|
|
 |