NOVELLIKILPAILUN
TULOKSET
1.
Kilpailutöiden yleisluonnehdinta
Novellikilpailun
teemana oli Päivä yhteiskunnassamme. Tuomaristo odotti
yhteiskunnallisesti kantaaottavia novelleita. Teemasta johtuen
novellit olivat pääosin realistisia. Ne kertoivat usein syrjäytymisestä,
lasten, nuorten ja vanhusten yksinäisyydestä. Arkipäivän
tilanteista johtuvia novelleita oli myös runsaasti: henkilöiden
ponnistelusta byrokratian rattaissa, kouluissa ja ostoskeskuksissa.
Ehkä
juuri realistisesta esitystavasta johtuen novellit olisivat kaivanneet
rakenteellista suunnittelua: hienovaraisempaa kritiikkiä, mikä olisi
antanut lukijalle enemmän oivaltamisen iloa.
Aihepiirin
laajuudesta ja tarjonnan tasalaatuisuudesta johtuen tuomariston tehtävä
oli tavanomaista vaikeampi. Terävästä kärjestä päästiin
kuitenkin suhteellisen helposti yksimielisyyteen.
Aihetta
olisi voinut lähestyä iloisemmastakin näkökulmasta, kehitellä
tilanteita yksinkertaisista arkitapahtumista ja tuoda niihin myös
huumoria.
Tuomaristo
kaipasi kaunokirjallisempia lähestymistapoja, intensiivisempää
keskittymistä tarinaan ja kiteyttäviä tai yllättäviä
loppuratkaisuja.
2.
Valittujen yleisluonnehdinta
Tuomaristo
valitsi kilpailutöiden joukosta yhdeksän novellia, joiden tekijöiden
nimet julkaistaan ja joita voidaan julkaista Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston
verkkosivuilla. Näistä yhdeksästä novellista saavat
kunniamaininnan seuraavat kuusi novellia, jotka valikoituivat
edustamaan annetun aiheen erilaisia näkökulmia. Novellit ovat
paremmuusjärjestyksessä.
Sörkas
Arja Svanljung Espoo
27.000
m2 avaruutta ja lämpöä
Saija Nissinen Kuopio
Valon
takana pimeys
Arja Svanljung Espoo
Aavistuslähtö
Maija Mäkinen Brooklyn USA
Vihan
päiväkirjat
Pekka Talikka Helsinki
Valkoinen
Juova
Tuula Kauranen Raahe
VOITTAJAT
I
Sirun päivä
Tapio Nisula
Kuopio
Lapsen
näkökulmasta kerrottu koskettava novelli, jossa äitinsä menettäneen
Sirun tarinaa viedään eteenpäin pienin keinoin, uskottavasti
assosioiden ja intensiivisesti.
II
Työpaikka
Tarmo Pyykkönen
Turku
Rakenteeltaan
johdonmukainen, voimakkaan maskuliininen novelli, joka liikkuu
todentuntuisesti uskottavuuden rajamailla. Hauskuuden ja absurdiuden
alla tummia pohjavireitä.
III
Tappaja
Juha Rautio
Tampere
Luonnehdinnan kirjoitti
Pohjois-Pohjanmaan liiton kulttuurijohtaja Tuure Holopainen, joka
toimi kilpailuraadin puheenjohtajana. Raadin muut jäsenet olivat
kirjailijat Tommi Parkko, Pirjo Suvilehto ja Pauliina Vanhatalo.
|