Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto

Kirjaudu









Unohtuiko salasana?

Tulevaisuuden kuntien digitalisaatio

Tuskin on enää kuntia, jotka eivät olisi havainneet muuttunutta asiakaskäyttäytymistä tai työntekijöiden odotuksia uusista tavoista hoitaa päivittäiset tehtävät. Sen sijaan on lukuisia kuntia, jotka eivät ole reagoineet muutoksiin riittävällä vakavuudella tai nopeudella. Myöhemminkin ehtii, mutta matka muihin voi olla kilpailumielessä liian pitkään, kun asukkaat ja työntekijät ovat jo äänestäneet jaloillaan.

Aika ja paikka

Ti 5.2.19 klo 10.00-15.30

Haapajärvi, tarkempi paikka ilmoitetaan koulutuksen kutsussa

Kohderyhmä

Kuntien henkilöstö, luottamushenkilöt

Kouluttaja

YTM Toni Auvinen

Kouluttaja on toiminut kunta-alalla vuodesta 2011 alkaen ensin luottamushenkilönä ja aluekehittäjänä Etelä-Savossa, sitten kunnanjohtajana Tuusniemellä ja digijohtajana Pohjois-Savon liitossa. Auvinen on kirjoittanut Käsikirja tulevaisuuden kuntien digitalisaatioon -teoksen yhdessä Minna Jaakkolan kanssa ja toimii myös sivutoimisena muutoskonsultointi-yrittäjänä.

Sisältö

Koulutuspäivä perustuu Käsikirja tulevaisuuden kuntien digitalosaatioon -teoksessa käsiteltyihin sisältöihin, joita ovat mm. uudistumisen johtaminen, asiointi ja asiakaskokemus, työnmuutos, osallistumisen evoluutio, viestintä digiajassa ja kokeilukulttuuri. Keskeinä ajatuksena on, että uudet teknologiat mahdollistavat, mutta vasta toiminnan muutokset luovat digitalisaation.

  • Johdanto kuntien digitalisaatioon
  • Digitalisaatio tavoitteiden asettaminen
  • Matkalle kohti digitalisaatiota

Hinta

150 €

Ilmoittautuminen

16.1. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Pyhäjärven toimipaikkaan

Huom! Koulutus järjestetään Haapajärvellä, mutta valitse ilmoittautuessasi Pyhäjärvi

Ilmoittautuminen on sitova. Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tapahtuvasta perumisesta laskutetaan puolet kurssimaksusta. Mikäli perumista ei tehdä lainkaan tai peruminen/keskeyttäminen tehdään koulutuksen alkamisen jälkeen, laskutetaan koko kurssimaksu. Peruutus tulee tehdä aina kirjallisesti. Kurssimaksut ovat ulosottokelpoisia (L 632/1998, 24 §). Kesäyliopisto ei palauta maksuja.