Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto

Kirjaudu









Unohtuiko salasana?

Ikääntyvien kirjallisuusseminaari IKISEMMA

Aika ja paikka

Torstaisin 3.10., 17.10., 31.10., 7.11., 21.11., 5.12. ja 12.12.19 klo 16.30–18.00

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto, Torikatu 22 A, 2. krs, Oulu

Kohderyhmä

Ikääntyvien yliopisto on tietoa etsivien, yhteiskunnan ja yhteisön sekä itsensä kehittämisestä kiinnostuneiden ikääntyvien ihmisten kohtaamispaikka. Ikääntyvien yliopistossa opiskeleville ei aseteta pohjakoulutusvaatimuksia, vaan kaikki halukkaat voivat tulla kuuntelemaan luentoja ja osallistua toimintaan.

Kouluttaja

Dosentti Kari Sallamaa

Sisältö

Ikääntyvien, entinen Ikäihmisten kirjallisuusseminaari IKISEMMA (rakkaalla lapsella on nyt uusi nimi) on vanhin Oulussa toimiva, yhtäjaksoisesti toiminut, yhden ihmisen vetämä kirjallisuuspiiri. Se aloitti toimintansa vuonna 1985 silloisen Oulun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen järjestämänä. Vuonna 2010 Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto otti sen järjestääkseen. Seminaari toimii sekä kevät- että syyslukukaudella; siihen osallistuu säännöllisesti 20–30 henkeä. Toimintamuotoina ovat luennointi ja keskustelu yhteisesti valittavista teoksista. Käsiteltävinä on pääasiallisesti kaunokirjallisuutta, enimmäkseen romaaneja, mutta yksi kerta lukukaudessa omistetaan lyriikalle. Kulloisenkin seminaarin aikana käsitellään 13 teosta. Seminaarin vetäjä-luennoitsijana toimii dosentti Kari Sallamaa Oulun yliopistosta.

Syksyn ohjelma tarkentuu seminaarin alussa.

Hinta

20 € / syyslukukausi, maksetaan kortilla (tai käteisellä) seminaarin alussa

Ilmoittautuminen

19.9. mennessä Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston Oulun toimipaikkaan alla olevan ilmoittautumislinkin kautta tai ottamalla yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse.

Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto
Oulun toimipaikka
PL 2437, 90014 Oulun yliopisto
Torikatu 22 A, 2. krs
Puh. 044 465 2205, 044 465 2206
Sähköposti kesayo@pohjois-pohjanmaa.fi